tiistai 17. huhtikuuta 2012

Loikataan blogijunaan

Yo! Aikani koitti viimeinkin enkä voinut enää vastustaa kiusausta, vaan päätin loikata mukaan blogijunaan ja luoda omani! Aika näyttää oliko tämä turhin päätös ikinä, mutta ainakin tällä hetkellä olen kuitenkin vielä tyytyväinen ratkaisuuni!

*krhm* Niin, mistäs täällä sitten pitäisi puhua? Lähinnä loin tämän blogin voidakseni jakaa suunnitelmiani yms cosplaystä, mutta myös kertoakseni kaikenlaisesta mitä elämässäni tapahtuu. Näin ensimmäisessä blogipostauksessani voisin kuitenkin keskittyä vain muutamiin cosplaysuunnitelmiini, sillä yksi niistä oli se joka katkaisi kamelinselän ja sai minut luomaan blogini.

Elikkäs, tällä hetkellä ainoastaan yksi tämän vuoden coneista on minulle varma: Tracon. Toisaalta olen melko varma että eksyn kaikkiin mahdollisiin pienempiinkin tapahtumiin vuoden toisella puoliskolla koska syksyn alussa muutto ja sitten kaikki onkin lähellä ♥___♥ Sen sijaan kesän coneihin en pääse mihinkään paitsi mahdollisesti Animeconiin. Tämä riippuu täysin siitä saanko kesätöitä. Jos kuitenkin Animeconiin pääsen, olisi ystäväni Tomin kanssa tarkoitus tehdä paricossit Shaman Kingistä hänen cossatessa Amidamarua, ja minun Lee Bailongia:


Animeconiin olisi lisäksi mahdollisesti tarkoitus vääntää pitkään himoitsemani Ling Yao FMA:sta:


Ling tulee joka tapauksessa tänä vuonna vaikkei vielä Aconiin kerkeäisikään. Kolmas varma cossi tälle vuodelle on Gokudera Hayato joka olisi tarkotus tehdä pieneen porukkaphotoshoottiin joskus syksymmällä 8):


Tämän lisäksi on vielä muutama mahdollinen cossi tälle vuodelle, mutta niistä nyt mainittakoon 99% varmana ainoastaan 11eyesin Takahisa Tajima. Conista en vielä tosiaan tiedä:

Dat nahkarotsi ♥

Eiköhän tässä sitten ollutkin kaikki tällä kertaa cossauksen osalta 8D

In other news: Ylihuomenna olisi tarkoitus lähteä viettämään Tomin synttäreitä luostolle med miltei koko Porukka Kasaan joten kivaa on tiedossa! Uutta blogipostausta tulee luultavasti joskus sen jälkeen :3

1 kommentti: